”Tupaan tulee”, vaikka kuinka yrittää!
Haipro lienee käytössä suomen jokaisessa sairaalassa. Haiproilla pyritään löytämään prosesseissa esiintyviä ongelmia, jotka voivat johtaa vaaratapahtumiin. Valtaosa haiproista on asiallisia ja toimintakäytänteitä on pystytty parantamaan, mutta ns. mielensäpahoittajahaiprojakin on. Tässä esimerkki, jossa mielensä pahoitti haipron tekijä ja haipron kohde.
Kesäisenä hellepäivänä tehopäivystäjä päästi tehon päivälääkärit kotiin noin tuntia ennen varsinaista päivystyksen alkua. Noin 40-vuotias potilas oli jäänyt vuodeosastolle saatuaan konservatiivisesti kipsihoidolla hoidettavan käsimurtuman. Osastolle jäämisen syy oli kuitenkin alkoholin ja huumeiden haitallinen käyttö ja siitä johtuva deliriööttinen käytös. Psykiatria oli konsultoitu ja hänen mielestä potilaalla oli pitkittynyt delirium. Hoidoksi oli määrätty kahta eri bentsodiatsepiinia. Siitä huolimatta potilas käyttäytyi ja puhui ajoittain uhkaavasti ja kulki mm. osaston keittiössä ja toisissa potilashuoneissa omatoimisesti. Väkivaltainen potilas ei ollut ja uhkaavaa käytöstä esiintyi vain ajoittain, pääsääntöisesti potilas oli asiallinen ja rauhallinen.
MET-hoitaja oli saanut hälytyksen vuodeosastolle virka-aikana ja soitti tehopäivystäjälle, että potilas oli löydetty huoneestaan tuolista istumasta jotenkin poissaolevana tajunnan tason laskettua. Vitaalitoiminnoissa ei ollut poikkeavaa ja tajunnan tasokin oli lähtenyt korjaantumaan. Osaston lääkäri oli pyytänyt potilaasta pään tt:n, jossa ei ollut poikkeavaa. Osaston hoitajat olivat yrittäneet soittaa omalta lääkäriltä jatko-ohjeita, mutta eivät tavoittaneet häntä. Osaston päivystävä lääkäri ei ottanut kantaa, koska ei ollut vielä päivystysaika. Niinpä vaihtoehdoksi jäi soittaa met-hoitajan toimesta met-lääkärille. Esi- ja statustiedot kuultuaan met-lääkäri ohjeisti osastoa konsultoimaan neurologia ja pois sulkemaan mahdollisen epileptisen kohtauksen ja kouristuksen jälkeisen väsymyksen. Neurologin mielestä mitään neurologista ei ollut, vaan löydökset sopivat deliriumiin.
Osastopäivystäjä soitti päivystyksen alussa, josko met-lääkäri kävisi katsomassa potilasta, met-lääkäri lupasi. Kiireellisempien tehtävien ilmaannuttua hän siirsi tehtävän toiselle tehopäivystäjälle. Kävi ilmi, että met-hoitajan kanssa asiaa olikin jo käsitelty hänen kanssaan ja tultu siihen tulokseen, että met-lääkärin tarvetta osastolla käymiseen ei ollut. Met-hoitaja seurasi illan ajan potilaan tajunnan korjaantumista, eikä ko. iltana potilas ollut levotonkaan. Tarvetta teho- tai tehovalvontahoidolle ei ollut. Osastoa ohjeistettiin hälyttämään tarvittaessa vartijat.
Potilas pääsi psykiatriselle osastolle, oltuaan viikonlopun yli vuodeosastolla vartioituna. Psykiatrialta hänet kuitenkin seuraavana päivänä ohjattiin neurologian päivystykseen poissaolokohtausten vuoksi. Eeg:ssä todettiin stautus epilepticus ja potilas siirtyi neurologiselle vuodeosastolle ja sieltä kotiin.
Tapahtumaketjusta osasto teki useita haiproja ja yksi niistä kohdistui met-lääkäriin. Tehdyn haipron mukaan met-lääkäri ei ollut saapunut osastolle, vaikka lupasi ja tämän vuoksi potilas jouduttiin pitämään vuodeosastolla viikonlopun yli, vartioituna. Met-lääkäri ei myöskään ollut vastannut puhelimeen, vaikka useaan otteeseen oli yritetty.
Potilastapauksen vuoksi osasto piti defusing- istunnon viikon kuluttua tapahtuneesta. Allekirjoittanut oli ainoa lääkäri tilaisuudessa. Kävi ilmi, että potilas oli ollut varsin haastava koko hoitojakson ajan uhkaavan käytöksensä vuoksi. Hoitajat eivät uskaltaneet kohdata potilasta yksin. Hoitajat toimivat oikein pyytäessään vartijat paikalle. Osastolla ei kuitenkaan ollut ohjeistusta tämän kaltaisten tilanteiden varalle, eivätkä osaston omat lääkärit antaneet tukea tähän tilanteeseen. Purkutilaisuudessa todettiin, että met-toiminnassa ei ollut huomautettavaa! Siitä huolimatta osaston omasta lääkäristä, joka ei vastannut puhelimeen virka-aikana, eikä antanut jatkohoito-ohjeita, haiproa ei tehty. Haiproa ei tehty osastopäivystäjästä, joka ei ottanut mitään kantaa, koska ei ollut päivystysaika. Eikä nähty tarpeelliseksi tehdä haiproa neurologista, joka ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä met-lääkärin suosittelemaa eeg:tä epileptisen kohtauksen poissulkemiseksi. Sen sijaan nähtiin tarpeelliseksi tehdä haipro met-lääkäristä! Asiaa siis hoitivat molemmat tehopäivystäjät (toisella heistä varsinainen met-vastuu). Numero, johon oli yritetty soittaa, oli toisen tehopäivystäjän henkilökohtainen työpuhelin, jonka hän oli vienyt varsinaisen päivystyksen alettua kansliaansa ja hän kantoi vain päivystäjän puhelinta.
Tämän tyyppisiä ns. hankalia potilaita on silloin tällöin joka erikoisalan vuodeosastolla. Teholle tai tehovalvontaan ottokriteeriksi ne ei kuitenkaan riitä. Hoitovastuu ja asianmukaisten resurssien hankinta kuuluvat hoitavalle yksikölle, ei met-ryhmälle. Met-toiminnalla on saatu hyviä tuloksia niissä asioissa mihin se on tarkoitettukin, kuten elvytyshälytysten väheneminen. Mutta meidän tehtävämme on pitää kirkkaana sen rajat –haiproista huolimatta!