Tuiki tavallinen lause teho-osastolla, tavallisen sunnuntaikierron lomassa. Hoitaja pyytää arviotani tajuttoman potilaan ihon kunnosta, nestelastin turvottamista yksityisistä osista. Laskemme vaipan, tarkistamme tilanteen, arvioin paikallishoitojen riittävän tässä vaiheessa nesteenpoiston lisäksi. Mainio hoitajamme kertoo jo nämä hoidot omatoimisesti aamupesujen yhteydessä toteuttaneensa, kiitän ja suunnittelen siirtymistä seuraavan potilaan asioihin. Sitten minua alkaa hymyilyttää ja lopuksi purskahdan nauruun. Kaikesta me täällä teho-osastolla puhumme ja kaikesta pitää puhua. Mutta kuinka sanoa asiat niin, että tärkeät asiat tulevat selviksi ja niin, että teemme työtämme pieni hymy huulilla?
Viljelemme arjessamme toistuvia lauseita, jotka kertovat elämäntilanteistamme ja elämämme prioriteeteista. Elämässäni yleisimmin käyttämäni lauseet ovat ”Mitäs me syötäisiin tänään?” ja ”Onko pissaa tullut?”. Lauseet kertovat kodin ja työn, perheen ja uran välisestä tasapainosta. Jos elämässä on riittävästi syötävää ja sopivasti pissaa, olen onnellinen. Jos pissaa on enemmän kuin syömistä, alan kärsiä niin kovin tutuista uremian oireista – olen väsynyt, apaattinen ja ärtyisä. Toisin kuin uremian, tilanteen korjaa pissan määrän vähentäminen. Silloin tällöin kuulen myös tarinoita teholaisista, joilla syömisen ja pissan välinen tasapaino on lopullisesti vääristynyt ja uremian väsymys vie voiton.
Suomi-Teho-Suomi-sanakirjasta meille tuttuja sanoja ovat vaikkapa deffa, servo, rinkula, subis, kaikki rakkaita lapsiamme rakkaine lempinimineen. Jokaisella teho-osastolla on oma slanginsa, jonka omaleimaisuudet opittuaan voi kutsua itseään juuri sen tehon Teholaiseksi. Oma kielemme on ajoittain rajua. Potilas menee lautoihin tai möyrii delikassa. Kolarin uhrit mainitaan lukumäärinä, punaisina, mustina ja vihreinä. Labroja, hengitystä, liman laatua ja mahan toimintaa arvioidaan ääneen, useamman ihmisen toimesta ja useamman kerran päivässä. Tehon rutiininomaisia ilmaisuja toistellessa saattaa unohtua, että siellä letkujen seassa makaa ihan oikea ihminen. Ja vaikka potilas olisikin ”propossa” ja ”koneessa”, naapuripaikan potilas kuuntelee keskustelujamme tarkoin korvin. Käyttämämme ilmaisut antavat tarkkaavaisesti seuraaville opiskelijoille tai uransa alkuvaihetta kulkeville mallin, kuinka Teholainen käyttäytyy. Sanoillamme on siis vahva kaiku siihen, miltä tulevilla teho-osastoilla kuulostaa.
”Olen ihminen, eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta”, totesi Terentius viisaasti jo ennen ajanlaskumme alkua. Teholla vuosituhansien takainen viisaus pitää paikkansa enemmän kuin missään muualla. Näemme kaikkea, koemme kaikkea ja puhumme kaikesta. On oma taitonsa puhua vaikeista, intiimeistä ja joskus fataaleistakin asioista niin, että kuulostamme ammatillisilta, empaattisilta ja samalla pidämme yllä miellyttävää työilmapiiriä. Tai kuten mainio hoitajamme ammatillisuuden, empaattisuuden, hyvän työilmapiirin ja tarkan viestin välittämisen sanoiksi puki: ”Annas kun mä näytän sulle tota alapäätä.”
Kiitos A-L blogin ideasta.