Viime vuoden aikana on verkkoseminaareja ja koulutuksia syntynyt kuin sieniä sateella. Se on helppoa ja vaivatonta kouluttautumista ja sitä paitsi erittäin edullista niin osallistujille kuin myös työnantajille. Ei tule matka- eikä yöpymiskustannuksia ja aikaakin säästyy roimasti.
Olen saanut osallistua useampaan verkkoseminaariin ja koulutukseen. Kaikissa niissä on ollut mielenkiintoisia aiheita ja esittäjinä on ollut erinomaisia luennoitsijoita. Tekniikkakin on pääosin toiminut jopa kiitettävän hyvin.
Mielenkiintoista on ollut myös katsella luennoitsijoiden mukaan vaihtuvia taustanäkymiä. On viihtyisää työhuonetta, paljasta betoniseinää, kivan näköisiä keittiökaappeja, kirkkaita kattolamppuja, jännittyneitä ja keskittyneitä ilmeitä (mistäs se jaettiinkaan…? näkyyköhän tää jo…?) ja taustalla vilahtelevia ihmisiä ja joskus jopa eläimiä.
Jotenkin verkossa ihmisistä (luennoitsijoista) tulee inhimillisempiä ja helpommin lähestyttäviä. On huojentavaa nähdä, että useammalla meistä on opeteltavaa tämän ihmeellisen verkkoteknologian kanssa. Teamsit, Meetsit, Skypet ym. toimivat periaatteessa samalla tavalla mutta jokaisessa sovelluksessa on omat pikku niksinsä opeteltavana. Myötäelämisen taito näkyy tässäkin. Kun luennoitsijalla on ongelmia tekniikan kanssa, ruudun toisessa päässä herää myötätunto, joskus myös myötähäpeä.
Mutta kun asiaan päästään, niin ulkoiset seikat menettävät merkityksensä. Kiinnostavan ja asiantuntevan luennon sanoma välittyy verkon kautta aivan yhtä vaikuttavana, kuin paikan päällä kuultuna.
Niin – sanoma ehkä välittyykin, mutta jotakin silti jää puuttumaan. Kaikkia tapahtumia ei myöskään voi verkossa järjestää, ei ainakaan yhtä antoisina, kuin livenä.
Tehopäivät ovat mielestäni tällainen tapahtuma.
Pandemian vuoksi meillä on jäänyt kahdet tehopäivät pitämättä ja seuraavatkin tulevat jäämään. Olemme jääneet paitsi erinomaisia ja ajankohtaisia luentoja tehohoidon ja tehohoitotyön eri aiheista kansallisten, ja myös kansainvälisten asiantuntijoiden esittämänä. Lahden Sibelius talolle viime kevääksi suunniteltu ohjelma oli erinomainen ja puitteet olisivat olleet upeat. Sekä järjestäjät, että luennoitsijat olivat nähneet vaivaa jälleen kerran hyvien tehohoitopäivien järjestämisen eteen. Aiheina meillä olisi ollut sydänpysähdyksestä ja hengityksen tukihoidosta infektioihin ja profylaksiaan. Hoitotyön ohjelmassa oli tarkoitus puhua laiteturvallisuudesta, osaamisen kehittämisestä ja valmentavasta johtamisesta.
Tätä kaikkea paitsi jäimme, kiitos pandemian.
Kansallisella tehohoidon asiantuntijoiden kokoontumisella on suuri merkitys. Tietoa ja kokemuksia voimme jakaa verkossa, somessa ja lehdissä, mutta kokoontumista yhteen, verkostoitumista, kasvokkain tapaamisia, ne eivät korvaa. Yhteenkuuluvuuden tunne rakentuu kokonaisuudesta ja ilmapiiristä. Se rakentuu tunteesta, että myös minä kuulun tähän joukkoon, joka kokoontuu säännöllisesti yhteen tehohoidon ja tehohoitotyön ajankohtaisten asioiden äärelle. Se rakentuu siitä, että saan kasvokkain tavata kollegoita, jutella sekä asiasta, että välillä myös asian vierestä. Yhteenkuuluvuuden tunne rikkoo raja-aitoja ja helpottaa yhteistyötä. Se auttaa jakamaan hyviä kokemuksia ja käytänteitä, mikä taas johtaa hoidon laadun parantumiseen.
Yhteenkuuluvuuden kokemiseen ja rakentumiseen ei verkkoseminaari yllä.
Tästä syystä sanon kiitos ei verkossa toteutettaville tehopäiville ja toivon hartaasti, että Pandemia selätetään ja syksyn 2021 tehopäivät pystytään järjestämään – livenä.
Mutta toki – ellei livekokoontuminen onnistu, niin tehopäivät verkossa olisi kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin ei tehopäiviä ollenkaan!