Paljon on vettä virrannut Niilissä sen jälkeen, kun Valentin Vaala teki elokuvansa Juurakon Huldasta vuonna 1937. Elokuvassa maalaistyttö Hulda lähti maaseudulta Helsinkiin tuomarin piiaksi, kunnes hänelle heräsi halu kehittää itseään ja opiskella vastoin tuon ajan yhteiskunnan säätyläisnormeja. Hulda pääsi yliopistoon ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Elokuvan valmistuttua naiskatsojia ei katsottu suopein silmin ja se jopa kiellettiin piioilta, jotta he pysyisivät ruodussaan.
Onneksi 2010-luvulla tilanne ei enää ole yllä kuvatun kaltainen. Kaikkihan saavat opiskella niin paljon, kuin rahkeita riittää. Asioita voi nykyisin onneksi tehdä myös ”normaalista” poikkeavassa järjestyksessä. Mitä ikinä se ”normaalius” sitten onkaan!
Olemme kaksi, ”kypsässä iässä” olevaa tehohoitajaa, jotka olemme tehneet päätöksen lähteä opiskelemaan yliopistoon hieman myöhemmin kuin moni muu, kuitenkin halu opiskella ja kehittää itseään on ollut aina läsnä. Historiaamme tutkaillessa meillä on aina ollut mitä erilaisempia ammattiimme liittyviä ”projekteja” meneillään niin vapaa-aikana kuin töissä kuten tehohoitokirjojen sisällön tuottamista, luennointia ja luentojen järjestämistä, suunnittelutehtäviä teho-osaston potilastietojärjestelmiin sekä tietysti STHY:n mukanaan tuomaa toimintaa. Niin juuri, vapaa-ajallakin! Mehän rakastamme tehohoitoa, olemme henkeen ja vereen tehohoitajia. Mutta kyllä, on meillä muutakin elämää.
Mutta mikä saa meidät ponnistelemaan, venyttämään penniä ja repimään hiuksia päästämme vielä tässä vaiheessa? Miksi haluamme tuskailla tilastotieteen kaavojen kanssa sen sijaan, että istuisimme pitkällä lounaalla kavereiden kanssa Cafe Esplanadissa? Eikö mukava työ yliopistosairaalan teho-osastolla riittänyt meille? Eikö nyt olisi vain mukavaa ”maata laakereillaan” ja nauttia siitä, ettei ole enää se nuorin ja kokemattomin tekijä tässä osaajien tiimissä?
Meillä on lähes 20 vuotta vielä työaikaa jäljellä. Työelämän jatkuva muuttuminen ja kiihtyvä hektisyys unohtamatta halua vaikuttaa asioihin saivat meidät miettimään myös muita vaihtoehtoja ajatellen omaa urapolkua. Krista opiskelee Itä-Suomen yliopistossa kahta maisteritutkintoa ja on pian terveystieteiden maisteri sosiaali- ja terveysjohtamisen laitokselta. Kaisa puolestaan aloitti syksyllä Turun yliopistossa terveystieteiden maisterin opinnot hoitotieteenlaitoksella.
Mielenkiintoista on ollut seurata ympäristön kommentteja. Todella moni on tullut kysymään neuvoa ja ilmaissut kiinnostuksensa seurata meidän aikuisopiskelun jalanjälkiämme. Autamme mielellämme! Palaute on ollut todella kannustavaa, mutta myös muutamia epäilijöitä on ollut; ”Onko tuossa mitään järkeä?” tai ”Mihin tuon luulet johtavan?”. Koulutustahan ei takaa meille automaattisesti uusia työtehtäviä, mutta se antaa niille mahdollisuuden. Opiskeluaika on tervetullut katko yli 20 vuotta kestäneeseen tehohoitajan työhön. Sen myötä olemme saaneet elämäämme lisää mahtavia, uusia ystäviä sekä onnistumisen kokemuksia ja ennen kaikkea uusien asioiden oppimista aivan eri maailmasta kuin missä olemme tottuneet toimimaan. Opiskelu on opettanut sen, että meistä jokainen pystyy mihin tahansa, kun on sinnikäs. Opiskelu myös antaa valtavasti henkistä pääomaa ja virkistystä elämään ylipäänsä –näitä ei kukaan ota meiltä pois ja jo tämän takia kannatti tähän opiskeluprojektiin lähteä.
Kannustamme ehdottomasti Teitä kaikkia opiskeluun, minkä tahansa asian opiskeluun!
Aurinkoista syksyä toivottaen Kaisa ja Krista